Suomen puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuus on organisoitunut Teknologiateollisuuden alaiseen PIA-järjestöön. Useat jäsenyritykset tuottavat sekä puolustusalan että siviilipuolen tuotteita.

Ylivoimaisesti suurin yksinomaan puolustusteollisuuteen keskittynyt yritys Suomessa on Patria Oyj. Sen omistavat puoliksi Suomen valtio (50,1%) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9%). Patria syntyi vuonna 1997, kun Vammas (Johon entinen Tampella oli aiemmin yhdistetty), Lapuan patruunatehdas, Sisu Defence, Vihtavuori ja Finavitec yhdistettiin.

Patriassa oli aiemmin mukana myös EADS, sittemmin Airbus, joka kuitenkin myi osuutensa valtiolle vuonna 2014.

Puolustustarviketuotannon 1,5 miljardin euron liikevaihdosta viennin osuus on noin 40-50%. Vaihtelu on kuitenkin suurta, sillä yksittäiset arvokkaat kaupat, tai niiden puute, heiluttavat tilastoja voimakkaasti.

Suomessa kehitettyjä asejärjestelmiä

AMOS – Advanced Mortar System

AMOS Kranaatinheitin on suomalaisen Patria Vammas Oy:n ja ruotsalaisen BAE Systems Hägglunds AB:n perästä ladattava kahdesta 120mm putkesta koostuva, automaattisella latauksella toimiva kranaatinheitinjärjestelmä.

AMOS voidaan sovittaa useille eri ajoneuvoalustoille. Suomessa se on liitetty Patria AMV (Armoured Modular Vehicle) panssaroituun pyöräajoneuvoon, Ruotsissa puolestaan CV90 tela-ajoneuvoon.

Suomen puolustusvoimissa nämä ajoneuvot tulivat korvaamaan perinteiset, hinattavat 120mm kranaatinheittimet valmiusyhtymissä. Järjestelmän koulutuksesta varusmiehille on vastannut Karjalan Prikaati.

Yksiputkinen versio tunnetaan nimellä NEMO (”NEw MOrtar”). Se on sovitettu myös laivastokäyttöön.

Etälaukaistava hyppymiina – Forcit Defence

Suomessa kehitettävät etälaukaistavat hyppymiinat, englanniksi Take Off Canister, saivat runsaasti julkisuutta keväällä 2018. Jopa kauhumiinoista puhuttiin. Järjestelmä on osa jalkaväkimiinoja korvaavaa puolustuskykyä.

Hyppypanos peitetään maahan, ja se laukaistaan etänä. Kanisteri nousee noin 20-30 metrin korkeuteen jossa se räjähtää levittäen sirpaleita tai kuulia viuhkamaisesti alaspäin.

Vientimahdollisuuksiin uskotaan, sillä täysin vastaavaa asetta ei ole tällä hetkellä markkinoilla. Forcit Defencen aiempiin tuotteisiin kuuluu MPIMP viuhkaräjähde.

Bittium Tough SDR ja Tactical Wireless IP Network radiojärjestelmä

Bittium on esimerkki informaatioteknologia-alan yrityksestä, joka kehittää tuotteita myös puolustusteollisuuteen. Ohjelmistokehitys on yhä suuremmassa roolissa suhteessa pelkkään ”rautaan”.

Bittium julkisti syksyllä 2019 että se toimittaa Viron puolustusvoimille Bitttium Tough SDR ohjelmistoradioita sekä Bittium Tactical Wireless IP Network eli TAC WIN järjestelmän. Näiden avulla Viro pyrkii modernisoimaan maavoimiensa tiedonsiirtokykyä. Järjestelmä mahdollistaa laajakaistaisen tiedonsiirron ja puheen mobiilisti koko taistelukentällä.

Suomen hyvä pohja tietotekniikan, ohjelmoinnin ja jopa onlinen pelien saralla mahdollistaa siis menestystuotteita myös puolustustarviketeollisuuden puolella.